Cafe Carusel panostaa uusiutuvaan energiaan

 

Aurinkopaneelit ovat osa uusiutuvan energian kokonaisuutta Cafe Caruselissa, joka on vuonna 1996 perustettu merellinen kahvila-ravintola Kaivopuiston rannassa. Aurinkosähköjärjestelmä hankittiin vuonna 2013 ja sitä laajennettiin viime kesänä. Alun perin järjestelmän toteutti Fortum ja laajennuksen teki Solarvoima Oy.

”Uusiutuva energia kiinnostaa”, kertoo Cafe Caruselin toimitusjohtaja Ari Sarmanto. ”Mietin aurinkosähköä ensin omalle kesämökilleni ja siitä innostuin sitten hankkimaan sen tänne. Paneelit sopivat myös hyvin Cafe Caruselin arvomaailmaan ja ovat hyvä vaihtoehto kalliille sähkölle, on sekä bisneksellisiä että filosofisia ajatuksia takana”, jatkaa Sarmanto.

Kesällä paneelit tuottavat n. 15% sähköntarpeesta

Katolla ja seinustoilla on nyt 110 kappaletta 250-260 watin aurinkopaneeleja (yht 27 kWp). Paneeleiden tuottama sähkö kattaa vuotuisesta sähköntarpeesta noin 5 % ja valoisaan vuodenaikaan huhtikuusta syyskuuhun noin 15 %. Sähkön kokonaishinnalla 12 snt/kWh laskettuna tämä tarkoittaa noin 2 800 euroa vuodessa.

Kaikki paneeleiden tuottama sähkö saadaan käytettyä itse, eikä sähköverkkoon tarvitse myydä sähköä. Paneelit tuottavat parhaiten kesäkuukausina, jotka ovat kiireisintä aikaa, mikä näkyy myös sähkönkulutuksessa.

Aurinkosähköjärjestelmässä on neljä invertteriä, joista saatavat tiedot on tarkoitus koota näytölle, josta myös asiakkaat näkevät paljonko paneelit tuottavat. ”Kilowattitunnit voidaan muuttaa esimerkiksi muotoon kuinka monta kahvikupillista tai korvapuustia niillä voidaan tehdä”, Sarmanto pohtii. ”Viime vuoden aurinkosähkön tuotoilla voi valmistaa 300 000 kuppia kahvia ja 30 000 korvapuustia.”

 Avaimet käteen -toimitus sujuvaa ja ylläpito vaivatonta

Järjestelmä hankittiin avaimet käteen -periaatteella. Sarmanto pitää tapaa hyvänä, koska sama porukka hoitaa koko homman alusta loppuun. Tällöin vastuukysymyksetkin ovat selkeitä.

Avaimet käteen -toimitus teki hankinnasta myös vaivattoman. Niin alkuperäisen asennuksen tehnyt Fortum kuin laajennuksen tehnyt Solarvoima hoitivat kaikki toimet luvista lähtien. Luvat mietityttivät Sarmantoa hankintaa tehdessään, mutta rakennusvalvonnan käynnin jälkeen asia eteni vain ilmoitusmenettelyllä.

Itse asennus kesti vain kaksi päivää. Katolla käytiin etukäteen tarkastamassa, etteivät esimerkiksi ilmanvaihdon poistoputket varjosta paneeleita. Katolle ei tehty läpivientejä vaan asennus tehtiin painoperusteisesti kelluvana. Johdotukset vedettiin seinustalta varastossa sijaitseville inverttereille ja edelleen kiinteistön pääsähkömittariin. Katolle mahtuisi vielä 30 paneelia, mutta tilaa varataan suunnitelmissa siintävälle kattoviljelmälle.

Järjestelmä on ollut vaivaton ylläpitää. Vain kerran paneelit on harjattu lumesta. Tämäkään ei olisi ollut erityisen tarpeellista.

Järjestelmän hankintaan saatiin 30 % TEM:n energiatukea.

Merivesilämpöpumppu ja pientuulivoimalat osana energiatehokkuutta

Ari Sarmanto kannustaa muitakin hankkimaan paneelit: ”Aurinkosähköjärjestelmän hankkiminen on vaivatonta, asiantuntijat osaavat homman, se on hintansa väärti. Ollaan myös omalla tavallamme mukana CO2-talkoissa. Meille on tulossa myös sähköautojen latauspiste ensi kesänä.”

Cafe Caruselista on tullut uusiutuvan energian näyteikkuna. Rakennuksen lämmitys hoidetaan merivesilämpöpumpulla ja pientuulivoimalat toivottavat tulijat tervetulleeksi sisäänkäynnin yläpuolella. Hiljattain energiatehokkuutta parannettiin lämmöntalteenottojärjestelmällä.